Kuvia, kääk!

Tjoo, siis otin jo kertaalleen kuvia tuossa viikolla mutta iski niin silmitön itsesensuuri että en iljenny julkaista niitä. Eilen otin uudet ja ajattelin että menkööt. Mitäpä tuota säästelemään.


Elikkästen siinäpä sitten koko komeus kaikessa pötkylämuodossaan. Voishan se olla tietysti rajumpikin mutta sitten taas paljon siistimpi. Aamuisin on kunto hyvä mutta sitten kun syön niin maha tulee esiin ja pömpöttelee siinä siihen saakka että aamulla herään uudelleen. Olen toki syönyt melkolailla vapaammin kuin olen suunnitellu, karkkia ja suklaata menee silloin tällöin. Ehkä kerran viikossa ihan rehellisesti sanottuna. Perusrunko on hyvä ja terveellinen mutta sitten on näitä muuttujia mukana. Nyt kun on kekkereitä ja illanistujaisia niin haluan niistä nauttia joka mielessä. Ei kai se nyt niin vakavaa voi olla kun ei kisadieettikään ole päällä. Eli jos on esim. kakkua tarjolla niin sillon kakkua helposti palan syön. En kuitenkaan ole syömäpuolesta kokenu morkkiksia eli siinä mielessä kaikki on ok. Kokisin siis että suhde ruokaan on aikalailla normi.

Oon aatellu että salilla kävisin vähintään sen kolme kertaa viikossa, mielellään neljä. Mutta en nyt ole jaksanut säätää niin paljoa lapsenlikkojen kanssa ja kyllähän nuo kouluhommatkin ottaa aikaa eli se kolme kertaa on nyt ollut useimmiten. Sen verran tuossa totesin Hra R:lle että vois hakea kuntopyörän sisälle josko tulis sillä vintattua samalla koulukirjoja lukiessa. Olispahan kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja silleen.

Eilen tosiaan kävin tekemässä jalkareenin ja olipahan se tietyssä mielessä mahtava kokemus! Painoja sai laittaa kivasti lisää ja tuntui tosi hyvältä. Nyt sitten niitetään sitä satoa. Puhelinkin tuossa Hra R:lle että voishan se ostaa mulle synttärilahjaksi putkirullan. Josko sillä tulis rullailtua lihaksia auki paremmin ku tuolla nykyisellä virityksellä. Siis nykyiselleen rullainen poppanalla, mikä on rullattu tiukalle. Ei mikään paras viritys mutta parempi ku ei mikään.

Mulla on lapset kipeänä, niissä on molemmissa enterorokko. Toisella on suu täynnä näppylöitä ja toisella taas naamassa, käsissä ja jaloissa. Niiden kanssa ei voi mihinkään mennä niin tän viikon reenihommat on vähän niin ja näin. Kaiken kruununa meillä on salin saunailta/pikkujouluilta lauantaina niin sunnuntaina ei taida olla reenipäivä.. No valintoja kaikki. Meiltä muuten uupuu vieläkin ohjelmaa sinne, että jos tietää jonkun hyvän valovoimaisen luennoitsijan Oulun seudulta niin huikatkaas! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti