Kuvamuistoja ja ruokavaliojuttua

Elikkäs kuvia kun kävin paikallisella kuvaajalla otattamassa kuvia, ihan muistoksi miltä joskus on näyttänyt. Kuvaajaa suosittelen, O-P Tervo toimi linssin toisella puolen, hyvä ohjasi näin kokematonta kuvattavaa. Lisätietoja ja O-P:n yhteystiedot löytyy osoitteesta: http://valokuvaus.optervo.fi/ Aikaisemmin minusta ei lakkiais- ja hääkuvaa kummempia ole otettu, joten mallina olo oli paikotellen tyyliä elefantti Iittalan kaupassa. Mutta ehkäpä kuitenkin loppujen lopuksi oikein mukavaa hommaa mitä tekisi mieli kokeilla uudelleen! Ehkäpä sitten kun saadaan kroppa uusiin kuosiin?

 Olihan tosiaan vallan eriskummallista väännellä itseään mitä ihmeellisempiin asentoihin ja koittaa siinä samalla hymyillä oikein sievästi ja näyttää viehkeältä. Ei oikein perussuomalainen naama rutussa passannut vaan hymyä pyllyyn vaan. Kyllä propsit misseille ja malleille kun tekevät tuota päivät pääksytysten, minä onneton väsähdin parin tunnin sessiosta ihan täysin! Oli alaselkä kipeänä, jalkoja särki korkkareista ja naamaa kivisti kun piti hymyillä kokoajan. Ei, en ole olemassaan negatiivinen ihminen, hymyilen ja nauran kyllä mutta kohtuus siinäkin.


Tuossa viereissä kuvassa tulevaisuus näyttää kovin valoisalta. Ja siltä tänään on tuntunutkin. Aloitin aamun Pascoella, mitä on jäänyt vanhastaan liki paketillinen. Sen pitäisi tasoittaa happo-emästasapainoa kehossa. Ja voin sanoa ettei siitä haittaakaan ole. Kynnet, iho ja hiukset tykkää ainakin. Puolen tunnin päästä Pascoesta tekaisin ihan ensimmäisen smoothien. Laitoin siihen mustikoita, vettä, Self Omninutrionin minttusuklaan makuista proteiinia ja kookosöljyä. Ihan hyvää oli ei siinä mitään mutta pitää ehdottomasti muistaa katsoa peiliin huolella ennen kuin lähtee ulos, jokainen hampaan väli oli mustikan siemeniä täys.. Ja toisekseen tulin ajatelleeksi vasta jälkikäteen että ehkäpä hiilareita saisi olla enemmän näin kun salilla käyn vielä tämän viikon heti aamupalan jälkeen ja kuitenkin lihasmassaa pitää saada ja siihen tarvitaan hiilareita. Eli pikkusen muokkaillen mennään..

 Salin jälkeen tietty palautusjuoma huiviin ja kotiin syömään. Palautusjuomassa samaista Selfin proteiinia, saman merkkistä suklaanmakuista palautusjuomaa, kreatiinia ja glutamiinia. Olin muka niin edistyksellinen että kävin kaupassa ostamassa tankoparsaa ja psylliumia. Parsaa en ole maistellut ikinä ja jotenkin tuli hullutteleva olo kun ajattelin mitä kaikkea voisi maistella. Psylliumin ajattelin että se voisi pitää mahan toiminnan kunnossa. Sitä siis ropsaistaisiin hippunen aamusmoothien sekaan. Samalla nappasin mukaan riisinuudeleita ja naudan filepihviä. Kun olen niin kauhean pihi, ostin alennuksessa ollutta valmiiksi maustettua pihviä ja voi kuinka olis pitänyt jättää se virhe tekemättä. Meillä jäi Herra R:n kanssa molemmilla pihvit syömättä, nuudelit oli positiivinen yllätys! Niitä siis jatkossakin. Otin proteiinit sitten jauhopurkista kun oli kiire tytsiä hakemaan eskarista.

Että sinänsä hyvä aloitus päivälle, maha on toiminut kivasti ja ehkäpä turvotus tästä pikkuhiljaa alkaa hupenemaan. Katselin Cocovin nettisivuilta seitiohjeen ja siihen pitää käydä ostamassa värkit huomenna ja kokeilla. En ikinä ole ollut kummoinen kalan syöjä, en edes muista milloin viimeksi olen syönyt kalaa mutta nyt tuli joku kumma mielihalu että pitää saada kalaa. Sitä siis tarjolla päivälliseksi huomenna.

Eli valoisin fiiliksin ruokavaliokokeilurintamalla jatketaan. Katsotaan josko saisin huomisen eväistä vaikkapa kuvia. Aijjoo, ja salihommista sen verran että ihan nauratti kun tuntui niin hyvältä kunnon treenikipu ja polte olkapäissä! Sitä tunnetta onkin jo kaivattu!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti