Reissussa

Elikkästen meni ruokavaliokoukerot hetkeksi taka-alalle kun lähdettiin perheen kanssa viikonloppureissulle. Asuntoautolla matkustaessa tulee jonkin verran rajoitteita eväspuoleen mutta kaikki on mahdollista halutessaan. Olinhan kisadieetillä kun käytiin aiemmin kesällä reissussa ja ihan jees meni. Tässä vempeleessä ei ole mikroa ja evään paistaminen paistinpannulla on ainoa lämmitysmuoto, kiireessä meni pasta ja kalkkunanjauheliha kylmänä. Vähän kun silppusi salaattia ja kurkkua kaveriksi niin ei se pahaa ollut. Tosin ruokavalio oli mun ruoanlaittolaiskuudesta johtuen muutenkin aikas yksipuolinen niin kummoisia makuelämyksiä ei dieetillä koettu.

Aamulla laitoin tosiaan pirtelöön banaania ja se oli heti maultaankin parempaa. Pirtelössä siis mustikkaa, banaania, kookosöljyä, vettä ja proteiinia. Pikkasen olisi saanut olla vettä enemmän, aiemmin sitä on ollut liian paljon ja nyt liian vähän että optimin löytäminen on melko vaikeaa.

Kesäloma loppuu nyt sunnuntaina, maanantaina pitäisi mennä pitkästä aikaa töihin. Neljä viikkoa on lomailtu ja toisaalta tuntuu että on korkea aika siirtyä normaaleihin rutiineihin. Töissä ruokavalion noudattaminen on helppoa ja kun olen omat eväät tehnyt ja punninnut vuosikaudet niin sitä muovirasiaelämää jo vähän kaipaa.

Reenaamassa käytiin tänään Hra R:n kanssa yksissä tuumin. Piti pikkusen yhdistellä reenejä kun tosiaan yksi jää välistä tän reissun vuoksi. Vanhassa elämässä etsisin salin vaikka mistä niemennotkosta mutta nyt ei ole ihan niin totista ja vakavaa. Meillä ei ole tapana juurikaan normiarkena reissailla niin harvemmin tulee reenirytmiin muutoksia. Tänään oli vuorossa olkapäät ja ojentajat ja niiden lisäksi pikkusen etujalkoja. Pakarat on vielä kovin kipeät edellisestä reenistä (jej!) niin sinänsä ihan hyvä ettei jalkoja tullut piiskattua tämän enempää.

Nyt viikonloppuna sitten jännäillään Nordic Prota miten Annalla menee (kuinka kirkkaasti voittaa!) ja tietty Fitness Expon tulokset ja kuvat kiinnostaa kans. Alunperinhän siellä olisi pitänyt olla itsekin katsomassa kisahumua vähän eri vinkkelistä lavan takaa ja lavalta mutta peruin osallistumiseni heti karsintojen jälkeen. Ei siinä kunnossa kannata laittaa omistautumista ja rahaa niin paljoa että karsiutuu eliminaatiossa kotimatkalle. Toisaalta pikkusen harmittaa ja mielessä käy että tuolla minä vielä joku päivä olen ja miksen olekin mutta sitten olen sellaisessa kunnossa ettei tarvitse miettiä miten käy ja kannattaako osallistua. Mutta se ei ole ainakaan ensi vuonna.

Kuvia lisää viikonlopun jälkeen, nyt huomisen vaellusreittiä suunnittelemaan, kovin kummoista ei 6- ja 8-vuotiaiden kanssa voi tehdä mutta jotain kuitenkin. Illalla sitten kylpylään lillumaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti