Jo viikonlopun aikana sanoinkin että kylläpä oli kiva kyläillä kun ei kesällä ole oikeasti käyty oikein missään kylässä. Aika meni aikalailla mun menojen ympärillä, jos et ollu salilla tai aerobisella niin sitte olit laittamassa ruokaa tai syömässä. En tiedä onko mun organisointikyvyn puutetta kun asiat meni niin kuin meni mutta en oikeastaan parempaa tiennyt tai osannut. Tokihan pitäis osata hypätä oravanpyörästä irti ja nauttia elämästä muutenki mutta kyllä se dieetti imi mut syövereihin aivan täysin. Jotenkin sosiaalinen elämä kuihtui lähes olemattomiin.
En kertonut kuin kovin pienelle lähipiirille kisatavoitteista ja dieettaamisesta sen takia että olen menossa kisoihin ja vieläpä bikinikisoihin, mikä ei monellekaan mene urheilusta vaan on "missikisa". Joillekin vanhan kansan väelle ei vaan huvittanut kertoa, koska ei huvittanut kuunnella sitä arvostelua. Eräästä paikasta jäi kyläilyt vähiin sen jälkeen kun kysyttiin onko minulla anoreksia kun olen niin sairaan ja tautisennäköinen. Ja tosiaan olin siinä vaiheessa nipin napin dieetin puolivälissä. Eli kuihtuminen vasta oikeasti kunnolla lähtenyt käyntiin. Eli ei kiitos, ei tehny mieli hakeutua tauti-kommentteja kuuntelemaan. Kuvassa mä dieetin loppusuoralla, ei mun mielestä tossa kovin tautinen, vai hä? :)
Sitten kun lopulta mentiin siihen joka aamuiseen aerobiseen, viiteen salireeniin ja jokapäiväiseen ilta-aerobiseen ja evästä kohtuu vähän niin alkoi vissiin väsy painamaan. Ja kun olin kovin epävarma omasta kunnosta kun olin omasta mielestä niin kauhean löysä niin sekin laittoi oman stressinsä siihen aikaan. Kauhean raskasta milloin vältellä peilejä ettei näkis omaa kuvaansa tai sitten välillä jatkuvasti kyttiä persläskejä onko ne sulaneet vai ei. Ei siinä sitten oikein jaksanut eikä huvittanut yhtään mikään ns. ylimääräinen. Perheaika jäi vähiin ja en jaksanu paljoa puuhastella. Mikä tietenkin oli aivan väärin. Jos ylhäällä kuvassa olin oikein pirtsakka ja terve niin alempana ei niinkään. Tuossa alempana olin muistaakseni kahta päivää ennen kisoja, tankkaus päällä ja väsymys niskassa. Ei ehkä se imartelevin kuva kuitenkaan. Eli kovin oli päivästä kiinni miltä näytti.
Mutta ei se dieettiaika oikeasti ole mikään helvetin esikartano vaan kyllähän siitä hetkittäin oikeasti nauttii. Ei siis saa ymmärtää aivan väärin. Oma valinta on kisadieetille lähteä ja se joka leikkiin lähtee se leikin kestäköön. Ja tietty sitä oppii itsestään mitä sietää ja mitä ei. Kaikista ei dieettiin ole. Nostan hattua jokaiselle äidille ja perheelliselle joka sen tekee. Toivottavasti vaan hoitavat fiksummin kuin minä. Ainakin tiedän miten ei saa dieetillä läheiään pitää, ens kerralla siis viisaammin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti