Normiarkea pahimmillaan

Parasta tässä päivässä on se että se on ihan just ohi.

Äkkiseltään olis voinut luulla että tänään olis se perjantai 13. päivä. Kaikki meni vinoon jo siinä kun torkutin liikaa. Olen onneton sitä tyyppiä ihmisenä että pitää torkuttaa ainakin sen yhden kerran ennen kuin voin nousta sängystä ylös. Mutta kun olen tunnustanut tämän ongelman, olen keksinyt siihen ratkaisun, laitan herätyskellon soimaan sen verran aikaisemmin että ehdin torkuttaa. Tänä aamuna se yksi kerta ei sitten piisannukaan vaan torkutin toisen kerran ja sen seurauksena tuli armoton kiire. En tykkää olla myöhässä mistään ja siksi meni aivan kauheaksi häsyksi.

Aamupirtelöä tehdessä töppäsin huolella. Me ollaan sen verran laiskaa sakkia että pyritään pesemään kaikki astiat liki paistinpannuja lukuunottamatta astianpesukoneessa. Ja koneessa pestäviin lukeutuu myös blenderin astia ja terä. Se vaan pitää purkaa se alaosa ja ottaa terän päältä tiiviste pois niin ei mene huonoksi koneessa. Sitten aamulla se pitää jälleen kasata. Minä mielestäni olin kasannut alaosan ja astian tiiviiksi mutta sitä hulluja. Sehän jäi raolleen se alaosa ja niinpä kun vettä viimeisenä lisäsin se tuli läpi pöydälle. No siinä sitä sitten siivoamaan ja aikaa palaa ja pinna kiristyy. Eväät on kummissa rasioissa eikä tahdo löytyä koko jääkaapista. Jollain ihmeellä sain kirittyä aikataulua kiinni ja ennätettiin lähtemään likipitäen ajoissa vaikka tyttö osoitti mieltä kun piti laittaa verkkatakin sijaan tuulitakki. Olisikin noin pienet huolet elämässä kuin se että minkä takin laittaa aamulla päälle, huoh.

Sitten hoitopaikassa aloitetaan käsittämätön itkupotkuraivari siitä kun oli onneton unohtanut ottaa jonkun tietyn lelun mukaan. Se olis tytön mielestä meidän vanhempien pitänyt hakea mutta eihän me nyt aleta kymmentä kilometriä ees taas ajeleen jonku kirotun leikkiponin vuoksi. Siispä kiljuva ja karjuva lapsi jäi sinne (pikkusen sydämestä otti kuitenki jättää karjuva lapsi sinne perään huutamaan) ja kiivaan ja kallellaan töihin.

Kotona vanhempi lapsi osoittaa mieltään milloin mistäkin, kaikki on joko tylysää ja aiva sama. Pikkusen kyllästyttää 8-vuotiaan apatia jo tässä iässä. Mitähän se on sitten murkkuiässä..

Kaiken tämän kokemana kävin Alkosta ostamassa itselleni Iris-punkkua ja ajattelin että nyt jos koskaan olen yhden rentoutuslasillisen ansainnut. Lasillinen piisaa näppärästi siihen että sisälle tulee lämpöä ja on kiva mennä nukkumaan.

Nyt eväiden tekoon huomiselle ja sitte nukkumaan siinä toivossa että perjantai 13. pv on kärsitty etukäteen ja huomenna on parempi päivä. Ei kyllä tartte kummoisia valon pilkahduksia näkyä että on parempi kuin tämä.